29.5.2015

Raparperikuppikakut

Voisin laittaa raparperia joka leivonnaiseen näin alkukesällä! Näihin kuppikakkuihin on tätä herkkua käytetty taikinaan, täytteeksi ja kuorrutteeseenkin. Joko kohta saisi raparperikiintiön täyteen? :). Koristeen naishahmo on tehty Lidl:stä hankitulla muotilla, jota oli yllättävän helppo käyttää ihan sellaisenaan ilman tomusokeri- tai muuta käsittelyä. Raparperisoseena käytin Pirkan valmista sosetta, jota meni kuppikakkuihin reilu puolet 350 g:n pakkauksesta.



Kaikki ainekset huoneenlämpöisenä

Muffinssit:
2 dl jauhoja
1 dl sokeria
3/4 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljauutetta
ripaus suolaa
1 kananmuna
1/2 dl raparperisosetta
1 rkl sitruunamehua
1 dl rypsiöljyä

Kuorrute:
150 g voita
50 g tuorejuustoa
1 1/2 dl tomusokeria
1 tl vaniljauutetta
1/2 dl raparperisosetta

Täyte:
0,75-1 dl raparperisosetta

Koristelu:
Sokerimassakoristeita



Muffinssit:
Lämmitä uuni 175-asteiseksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita nesteet keskenään.
Siivilöi kuivat aineet nesteseokseen ja sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista.
Laita paperiset muffinssivuoat muffinssivuoan koloihin ja täytä muffinssivuoat noin 3/4 verran. Taikinasta tulee noin 10 keskikokoista muffinssia.
Paista 14-17 minuuttia tai kunnes kokeilutikkuun jää vain muutama murunen. Älä ylipaista.
Anna jäähtyä vuoassa 5 minuuttia ja nosta ritilälle jäähtymään.








































Kuorrute:
Vatkaa voita pari minuuttia, kunnes se on kuohkean vaaleata. Lisää vaniljauute ja vatkaa tasaiseksi. Lisää tomusokeri siivilän läpi kolmessa erässä ja vatkaa joka lisäyksen jälkeen tasaiseksi. Lisää raparperisose kolmessa erässä ja vatkaa joka lisäyksen jälkeen tasaiseksi. Lisää tuorejuusto ruokalusikallinen kerrallaan ja vatkaa alhaisella nopeudella joka lisäyksen jälkeen tasaiseksi. Laita jääkaappiin 10-15 minuutiksi, jotta kuorrute jähmettyy sopivasti pursotettavaksi.



Koristelu:
Poraa muffinssiporalla tai leikkaa veitsellä muffinsseihin kuoppa. Laita raparperisose pursotuspussiin ja pursota sosetta kuoppaan. Laita kuorrute pursotuspussiin ja pursota muffinssien päälle. Koristele haluamallasi tavalla.

Onnea kaikille kouluvuotensa tai opintonsa päättäville!

toivottaa
Erja

7 kommenttia:

  1. Nam ihania! Minä en ole kerennyt raparperista leipoa vielä mitään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ihme, sillä olet leiponut niin mielettömän ihania muita herkkuja :) Nämä ovat kyllä meheviä muffareita eivätkä laisinkaan kuivia!

      Poista
    2. Hihi näin se vähän on :) Istutin raparperin kyllä pihalle, mutta siitä ei vielä saa satoa. Uskon kyllä, että nämä ovat meheviä oi nam!

      Poista
  2. Hei Erja, Hanna vinkkasi upeista kakuistasi ja täällähän löytyikin vaikka mitä herkkuja! Tulen siis toistekin :) Terkuin Marika / kivikakku.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun löysit tein blogiini ja lämpimästi tervetuloa uudelleen :). Olen ihan hurahtanut leipomiseen ja erityisesti kakkujen tekoon - kuten varmaan blogin sisällöstä huomasit. Pitääkin tulla kurkkaamaan sinun blogiasi.

      Poista
  3. Nämä oli hyviä ! Kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista