15.6.2014

Browniekakku

Lauantai-iltapäivällä rupesi tekemään mieli jotain suklaista herkkua, joka valmistuisi melko nopeasti. Kaapista löytyi 130 g tummaa suklaata, joten sen puitteissa piti löytää sopiva ohje. Suklaa Kultainen kirjan brownie oli juuri tähän hetkeen passeli! 

Pohja:
90 g voita
130 g tummaa suklaata paloina
2 kananmunaa (huoneenlämpöistä)
125 g sokeria
50 g fariinisokeria
1 tl vaniljauutetta tai -sokeria
75 g vehnäjauhoja
125 g maitosuklaata karkeaksi rouhittuna

Koristelu:
Kirsikoita
Sulatettua valkosuklaata
Tomusokeria

Pohja:
Lämmitä uuni 180-asteiseksi. Voitele ja jauhota 18 cm:n pyöreä piirakkavuoka. Vuoraa vuoka foliolla ja jätä folion reunat roikkumaan vuoan yli.

Sulata voi ja suklaapalat vesihauteessa ja anna jäähtyä. Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Lisää sula suklaa ja vatkaa alhaisella teholla tasaiseksi. Lisää vaniljauute ja sekoita tasaiseksi. Lisää jauhot ja sekoita varovasti taikina tasaiseksi. Älä vatkaa, ettei taikina sitkisty. Lisää maitosuklaarouhe ja sekoita.

Kaada vuokaan ja paista noin 25-30 minuuttia tai kunnes kakun keskelle työnnetty cocktailtikku jää hieman tahmeaksi. Anna jäähtyä vuoassa puolisen tuntia ja nosta pois vuoasta. Jäähdytä jääkaapissa 15 min ennen tarjoilua.

Koristelu:
Siivilöi kakun päälle tomusokeria. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Dippaa kirsikat sulassa suklaassa ja koristele kakku.

Olisin voinut ottaa kakun pois uunista muutama minuutti aiemmin, mutta keskusta oli ihanan kostea näinkin.

Kesäterveisin
Erja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti