19.7.2015

Hempeät tyynykakut

Pikkuneidin syntymäpäiväkakakkutoiveena oli tyynykakku ja hempeä pinkki reunanauha - muuhun sain vapaat kädet. Ihan mahtava kakkuprojekti! Päädyin tekemään 30 hengelle kaksi erillistä kakkua, laittamaan voikakkupohjan väleihin vadelma- ja valkosuklaamousset ja koristeluksi makujen värimaailmaan sopivat pinkit ja keltaiset sokerimassakoristeet. Kakkupohja on tehty Eva Palun Kakut ja tortut kuin Tallinnan parhaassa paakaripuodissa -kirjan ohjeen mukaan. Tiarat askartelin Wiltonin silikonimuotin avulla ja annoin kuivua monta päivää. 



Kakkupohja yhteen kakkuun, muut kahteen.

Kakkupohja
Ainekset huoneenlämpöisinä
150 g voita
1,25 dl sokeria
3 munaa
60 g ranskankermaa (Creme Fraiche)
1 tl vaniljauutetta
200 g jauhoja
1,25 tl leivinjauhetta
2 rkl maitoa
Sokeriliemi kostuttamiseen:
0,5 dl sitruunamehua
0,5 dl vettä


Valkosuklaamousse:
2,5 dl FloraVispiä
100 g ranskankermaa (Creme Fraiche)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g valkosuklaata
1 tl sitruunan kuoriraaste
2 rkl sitruunamehua
2 liivatelehteä
0,5 dl tomusokeria (tai maun mukaan)

Vadelmamousse

300 g pakastevadelmia
2 rkl vettä
2 dl hillosokeria
2,5 dl FloraVispiä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g ranskankermaa (Creme Fraiche)
0,5 dl tomusokeria
4 liivatelehteä

2 rkl vettä

Kostutus:
3 dl maitoa

1 tl vaniljauutetta tai -sokeria

Sokerikreemi:
(kuorrutuksen alle):
300 g voita
3 dl tomusokeria
2 tl vaniljauutetta
2,5 rkl maitoa

Kuorrutus ja koristeet:
Kuorrutus Satin Icen (50 %) ja vaahtokarkin makuisen kaulintamassan (50 %) sekoitus (1,3 kg)
Koristeet sokerimassaa ja sokerihelmiä




Kakkupohja:
Lämmitä uuni 160-asteiseksi. Voitele 20 cm:n nelikulmaisen vuoan reunat ja pohja. Vaahdota voi ja sokeri vaalean kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää hapankerma ja vaniljauute ja sekoita. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos siivilän läpi kahdessa osassa vuorotellen maidon kanssa. Aloita ja lopeta jauhoseoksen lisäämisellä. Sekoita taikina tasaiseksi joka lisäyksen jälkeen. Kaada taikina vuokaan ja paista 45-50 minuuttia tai kunnes kokeilutikkuun jää vain muutama murunen.


Valmista kakun paistuessa sokeriliemi:
Kuumenna sokeri-vesiseos miedolla lämmöllä, kunnes sokeri on sulanut. Ota pois liedeltä ja anna jäähtyä.


Anna kypsän kakun jäähtyä vuoassaan 10 min. Pistele pohjaan reikiä esim. grillitikulla ja kostuta pohja sokeriliemellä käyttäen pullasutia apuna. Anna pohjan jäähtyä kokonaan ja ota pois vuoasta. Kääri kakku tuorekelmuun ja laita kylmään muutamaksi tunniksi kupera puoli ylöspäin. Pohja on helpompi leikata kylmänä.


Valkosuklaamousse:
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5-7 minuuttia. Vaahdota kerma ja laita kylmään odottamaan. Raasta huolellisesti pesty sitruuna ja purista siitä kaksi ruokalusikallista mehua. Sulata valkosuklaa ja anna jäähtyä. Vatkaa ranskankerma ja tuorejuusto sekaisin, lisää suklaasula, sitruunaraaste ja sokeri ja vatkaa tasaiseksi. Kiehauta sitruunamehu, purista vesi liivatelehdistä ja liota ne mehuun. Anna jäähtyä hetki ja lisää ohuena nauhana seokseen koko ajan vatkaten. Kääntele varovasti sekaan kermavaahto.

Vadelmamousse:

Kiehauta pakastevadelmat ja vesi kattilassa ja anna kiehua hiljalleen kunnes marjat sulavat. Lisää hillosokeri ja keitä hiljalleen noin 5 minuuttia. Paseeraa siivilän läpi ja anna jäähtyä sekoittaen silloin tällöin. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5-7 minuutiksi. Vaahdota kerma ja laita kylmään odottamaan. Vatkaa ranskankerma, tuorejuusto ja sokeri sekaisin. Lisää paseerattu vadelmasose ja sekoita tasaiseksi. Kiehauta vesitilkka, purista vesi liivatelehdistä ja liota ne veteen. Anna jäähtyä hetki ja lisää ohuena nauhana seokseen koko ajan vatkaten. Kääntele varovasti sekaan kermavaahto. 



Kakkujen kokoaminen:
Leikkaa kakkupohjat sahalaitaisella veitsellä kolmeen osaan. Laita tuorekelmulla vuoratun kakkuvuoan pohjalle alin pohja, kostuta ja levitä päälle puolet vadelmamoussesta ja puolet pilkotuista tuoreista vadelmista. Nosta päälle keskimmäinen pohja, kostuta ja levitä päälle puolet valkosuklaamoussesta. Laita päällimmäiseksi kolmas pohja kupera puoli ylöspäin. Tee samoin toisen kakun kanssa. Peitä kakut tuorekelmulla ja laita kylmään hyytymään neljäksi tunniksi tai mielellään yön yli.

Kuorruttaminen:
Sokerikreemi:
Vatkaa voita parin minuutin ajan, kunnes se on kuohkean vaaleaa. Lisää tomusokeri vähän kerrallaan ja vatkaa tasaiseksi. Lisää vaniljauute ja maito ja vatkaa tasaiseksi.
Levitä kakun päälle tasainen kerros sokerikreemiä ja laita jääkaappiin 20 minuutiksi. Levitä päälle uusi tasainen kerros sokerikreemiä ja laita jääkaappiin uudelleen noin 20 minuutiksi. Kaulitse kuorrutemassa ja nosta kakun päälle kaulimen avulla. Koristele.


Rauhallista kesäsunnuntaita :)

toivottaa 
Erja

5 kommenttia:

  1. Wau! Onko nää edes kakkuja? :) Olet niin taitava. Miten saat ne noin tyynyn muotoisiksi ja vielä näin viimeisteltynä? Ei yhtään muhkuraa, repeämää yms. Saisampa myös maistaa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Tyynyn muoto tulee lähes itsestään, kun pohjat paistaa nelikulmaisessa kakkuvuoassa. Täytetyn kakkupohjan sivut kun leikkaa vielä koveriksi, niin avot - tyynymalli on valmiina!

      Poista
    2. Koskakohan uskaltaisin koittaa :)

      Poista
  2. Todella upeat kakut! Ja ulkonäön lisäksi resepti lupailee myös ihanan herkullisen maun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Kuulemma myös maku oli tilaajalle oikein mieleen. Toki olen maistanut yhdistelmää itsekin aiemmin ja pidän siitä kovasti!

      Poista