28.12.2014

Suklaa-päärynä-tyynykakku

Uudenvuodenkakun piti alkuperäisen suunnitelman mukaan olla ihan jotain muuta kuin tyynykakku. Mutta tässäkin kakkuprojektissa siirryttiin lennossa suunnitelmaan B, kun pohja oli paistamisen jälkeen sellaisenaan kuin tyyny! Eikä muuten ollut laisinkaan hullumpi kakkossuunnitelma, sillä kakun teko oli kerrassaan hauskaa. Ihan harmitti, että kakku valmistui niin nopeasti.

Samaa voin sanoa leipomisesta ja blogin pitämisestä: kerrassaan hauskaa ja innostavaa. Aina leipominen ei todellakaan mene putkeen, mutta itse asiassa ne kerrat ovat parhaita, sillä niistä oppii eniten. 

Haluan kiittää blogini lukijoita ja kommentoijia sekä toivottaa kaikille Onnellista Uutta Vuotta 2015 :).



Kakkupohja:
(Emma Iivanaisen Kakkutaidetta kotikeittiössä -kirjan ruusuinen suklaakakku)
3,5 dl jauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljauutetta tai -sokeria
2,5 dl sokeria
0,25 tl suolaa
1 kananmuna
1 dl vahvaa kahvia
1,5 dl maitoa
0,5 tl omenaviinietikkaa
1 dl rypsiöljyä

Kostutus:
1,25 dl säilykepäärynämehua

Päärynähilloke:
1 prk (425g/230g) säilöttyjä päärynöitä
3 rkl lientä
0,75 dl hillosokeria
0,5 tl kanelia
0,5 tl neilikkaa

Päärynärahkatäyte:
1 prk (2 dl) päärynäkinuskirahkaa
2 dl FloraVispiä
2 liivatelehteä
1 rkl vettä
0,5 dl fariinisokeria
1 tl vaniljauutetta

Sokerikreemi:
150 g voita (huoneenlämpöistä)
1,75 dl tomusokeria
1 tl vaniljauutetta
1 rkl maitoa

Kuorrute ja koristeet:
Kuorrute marsipaania (250 g valkoista ja 200 g vaaleanvihreätä)
Pioni ja koristeet hopeanväristä sokerimassaa
Hopeanvärisiä sokerihelmiä



Kakkupohja:
Lämmitä uuni 175-asteiseksi. Voitele ja jauhota noin 20 cm:n neliövuoka. Sekoita maito ja omenaviinietikka keskenään pienessä kupissa. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Sekoita kaikki nesteet keskenään. Lisää kuivat aineet nesteisiin siivilän läpi. Sekoita vain sen verran, että ainekset sekoittuvat hyvin. Kaada taikina valmisteltuun vuokaan ja paista uunin alaosassa noin 30 minuuttia tai kunnes kokeilutikkuun jää vain muutama murunen taikinaa. Älä ylipaista. Anna jäähtyä vuoassa viitisen minuuttia ja kumoa ritilälle. Jäähdytä hetki ja kiedo tuorekelmuun jäähtymään kokonaan ennen täyttämistä.








































Päärynähilloke:
Siivilöi säilykepäärynät ja ota liemi talteen. Leikkaa päärynät paloiksi ja laita kattilaan liemen kanssa. Kuumenna, lisää hillosokeri ja keitä hiljalleen noin 10 minuuttia. Lisää mausteet ja anna jäähtyä.

Päärynärahkatäyte:
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5-7 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja laita jääkaappiin odottamaan. Notkista rahka ja vatkaa sekaan fariinisokeri ja vaniljauute. Purista vesi liivatelehdistä ja liuota ne kuumaan vesitilkkaan, jäähdytä hetki ja lisää norona rahkaseokseen koko ajan vatkaten. Kääntele kermavaahto hellästi sekaan.



Kakun kokoaminen:
Vuoraa kakkuvuoka tuorekelmulla. Leikkaa kakkupohja kahteen osaan. Laita pohjapuoli alimmaiseksi kakkuvuokaan ja kostuta. Levitä päälle puolet päärynähillokkeesta ja rahkatäyte. Kostuta toisen kakkupohjan leikattu pinta ja levitä leikatulle pinnalle loppu hilloke. Laita rahkatäytteen päälle. Kostuta myös kakun pinta. Peitä kakku tuorekelmulla ja laita kylmään vähintään neljäksi tunniksi tai mielellään yön yli.



Kakun kuorruttaminen ja koristelu:
Leikkaa kakun reunoja hieman koveraksi, jotta kakun tyynymuoto korostuu.
Sokerikreemi:
Vatkaa voita parin minuutin ajan, kunnes se on kuohkean vaaleaa. Lisää tomusokeri vähän kerrallaan ja vatkaa tasaiseksi. Lisää vaniljauute ja maito ja vatkaa tasaiseksi.
Levitä kakun päälle tasainen kerros sokerikreemiä ja laita jääkaappiin 20 minuutiksi. Levitä päälle uusi tasainen kerros sokerikreemiä ja laita jääkaappiin uudelleen noin 20 minuutiksi. Kaulitse marsipaani ohueksi levyksi ja nosta kakun päälle kaulimen avulla. Tasoita marsipaani ja leikkaa reunat siisteiksi. Tikkaa koristeleikkurilla kakun pintaan saumat ja koristele sokerihelmillä. Laita kakun ympärille koristenauha ja koristenapit ja laita pioni ja vuosiluku kakun päälle. Sitten vaan herkuttelemaan vaikkapa kuohuviinin kera!



























Pakkasterveisin
Erja

4 kommenttia:

  1. Onpa upea kakku! Ei kyllä kakuksi uskoisi ihan äkkiseltään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Kotiväki alkuun kyllä vähän ihmetteli, että miksi kakku on tyyny. Ihan vaan huvin vuoksi, vastasin.

      Poista
  2. Tämä on todella upea taidonnäyte. Joskus ja juuri nyt joudun kyllä ihastella miten tuollaiseen pystyy. Olet todella näppärä käsistäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Kakkujen leipominen ja koristelu on minulle kaikkein mieluisinta ja haastavinta leivonnan saralla :)

      Poista