20.11.2016

Koskisten karhukakku



Meidän perheessä Karhukakkua on leivottu niin kauan kuin voin muistaa. Karhukakussa maistuvat lämpimät joulun mausteet kaneli ja kardemumma, mutta meillä tätä kakkua leivotaan aina, kun tekee mieli mehevää ja helppoa kahvikakkua. Kukaan ei tiedä nimen alkuperää eikä sitä, mistä karhu tulee kakun nimeen. Ehkäpä kutsun kakkua jatkossa tyttönimeni mukaisesti Koskisten karhukakuksi :)

Tämä kuva on otettu joululeivonnaispäivässä, jonka järjestimme yhdessä ystäväni Irman kanssa. Vietimme aivan ihanaa aikaa yhdessä kuvaten tekemiämme joulun makeita herkkuja. Ohjeita löytyy tässä joulun alla sekä minun blogistani että Irma blogista Irman ihannekakku. 

Kakku:
2 munaa
2 kkp (3 dl) sokeria
2 kkp (3 dl) jauhoja
2 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
2 tl kanelia
1 kkp (1,5 dl) maitoa
100 g voita

Koristelu:
1 dl tomusokeria
1-2 rkl vettä
Kultaisia tähtinonparelleja



Lämmitä uuni 175-asteiseksi.
Voitele ja korppujauhoita 1,2 l rengasvuoka.

Kakku:
Sulata voi ja anna jäähtyä. Laita huoneenlämpöiset munat ja sokeri kulhoon ja vatkaa käsivispilällä sekaisin. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää munaseokseen kuivat aineet ja kääntele sekaisin puuhaarukalla. Lisää huoneenlämpöinen maito ja voi ja sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina valmisteltuun rengasvuokaan ja paista uunin alaosassa 50-55 minuuttia tai kunnes kokeilutikkuun jää vain muutama murunen taikinaa.

Ota pois uunista ja anna jäähtyä noin 10 minuuttia. Kumoa kakku ja kiedo tuorekelmuun, jotta mehevyys säilyy. Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja nosta sen jälkeen jääkaappiin. Kakku mehevöityy lisää jääkaapissa.



Kuorrute:
Sekoita tomusokeriin ensin 1 rkl vettä ja sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa lisää vettä. Jätä kuorrute melko paksuksi. Jos kuorrute ohenee liikaa, lisää tomusokeria.

Mukavaa sunnuntaita!

toivottaa
Erja

5 kommenttia:

  1. Ihana kakkuohje! :D Pitää kokeilla tätä joulun aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaura :) Tämä on nopea, helppo ja hyvä kahvikakku ja suosittelen kokeilemaan :)

      Poista
  2. Ihana kakku, mutta reseptistä saa vaikutelman, että sokeria ja jauhoja tulisi 1,5dl! Oikeasti siinä tarkoitetaan, että yksi kahvikupillinen on tuon verran! Joten sekä sokeria että jauhoja tulee olla molempia 3dl! Eikö niin?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marjo ja kiitos kommentistasi. Olet aivan oikeassa - eli sokeria ja jauhoja tulee molempia 3 dl. Päivitin tämän ohjeeseen. Herkullisia leivontahetkiä :)

      Poista